keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Paperi lumitädet




Tarvikkeet:
  • piirustus- tai silkkipaperia
  • sakset

Leikkaa paperista neliö sen mukaan kuinka ison tähden haluat tehdä. Taita paperi ensin puoliksi ja sitten vielä puoliksi, ja halutessasi vielä puoliksi kerran tai kaksi siten, että paperi keskikohta pysyy aina säteen keskipisteenä. Leikkaa paperin taitetuista reunoista erimuotoisia paloja, mutta varo katkaisemasta paperia. Mitä rohkeammin leikkaat pois sitä pitsimäisempiä tähdistä tulee.

Avaa varovasti ja laita painon alle suoristumaan







keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Helppo enkelikortti


Tarvikkeet:
  • korttipohja
  • kakkupaperia
  • enkelikiiltokuva
  • liimaa
  • sakset
  • jouluntoivotustarra
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.
Leikkaa kakkupaperista enkelille hame ja siivet. Isommasta paperista voi hameen voi myös taitella "haitarille". Liimaa hame ja siivet korttipohjalle ja liimaa kiiltokuva korttiin. Lisää jouluntoivotustarra.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Paperienkeli




Tarvikkeet:
  • 2 A4-kokoista kopiopaperia
  • niittejä
  • nitoja
  • enkelikiiltokuva
  • liimaa
  • sakset tai lävistäjä
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.
Taittele ensin kaksi A4-kokoista paperia haitariksi alkaen lyhyemmältä sivulta. Leikkaa koristeiksi lovia joko saksilla tai kuvioleikkurilla. Nido haitarit yhteen n. 1/3 haitarin päästä. Liimaa enkelikiiltokuva nitomiskohdan päälle.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Helppo joulukortti



Tarvikkeet:
  • korttipohja
  • kopiopaperia
  • liimaa
  • 3d-tarrapaloja
  • valmiita koristeita tai tarroja
  • jouluntoivotustarra
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.
Aluksi kopiopaperista revitään suikaleita tai paloja, jotka liimataan korttipohjaan lumeksi. Lopuksi korttiin liimataan tai teipataan koristeita ja joulutoivotustarra.

Joulukortti


Tarvikkeet:
  • 2-osainen aukollinen korttipohja
  • lahjapaperia
  • kartonkia
  • huopaa
  • jouluntoivotustarra
  • sakset
  • liimaa
  • tussit
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.
Liimaa aluksi kortin sisään lahjapaperi, ja  liimaa kortti kiinni. Leikkaa huovasta kolmio ja kartongista ympyrä. Liimaa kartonkiympyrästä ja huopakolmiosta korttiin tonttu. Piirrä yksityiskohdat tussilla. Lisää lopuksi Hyvää Joulua -tarra.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kynttilälyhty







Tarvikkeet:
  • pieni lasipurkki, vaikkapa lastenruokapurkki
  • valkoista pulloväriä 
  • kapeaa teippiä
  • sivellin
  • astia maalille
  • paperinarua
  • hyvää joulua -tagi
  • ohutta rautalankaa
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.
Pese purkki ja poista kaikki etiketit. Teippaa purkin kylkiin teippiä ristiin rastiin. Maalaa purkki valkoiseksi teippien yli, toista maalaus, jos väriä ei tule kerralla tarpeeksi. Anna kuivua maalauskertojen välillä. Poista kuivuneesta purkista teipit varovasti.

Tee purkkiin ohuesta rautalangasta kantokahva seuraavasti: kiedo 4-5 rautalankaa purkin kaulan ympäri, ja tee kantolenkki kieputtamalla langat toistensa ympäri, ja kietomalla loppupäät purkin toiselle puolen ja kiinnitä tagi rautalangan päähän.

Valmista koristeet leikkaamalla 3 reilusti purkinkaulan ympärystää pidempää paperi narua. Solmi narut merimiessolmulla purkin kaulaan. Avaa narua kukkasiksi.

Näissä lyhdyissä on tarkoitus polttaa kuvasta poiketen led-tuikkua, jolloin ei ole palovaaraa, vaikka lyhdyt on koristeltu paperilla.

teipattu purkki saa maalia ylleen



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäiväkortti


Tarvikkeet:
  • A5-kokoinen kuviopaperi
  • pieni pala väripaperia
  • korttipohja
  • Onnea-tarra
  • tussi
  • liimaa
  • sakset
  • koristeita oman valinnan mukaan

Taittele paita ohjeen mukaan, tee kravatti linkin ohjeesta poiketen paperista leikkaamalla. Liimaa paita 2-osaiseen korttipohjaan Onnea-tarran kanssa. Sisälle lapset voivat kirjoittaa onnittelut isälle ja liimata halutessaan koristeita.




Isänpäiväkortti


Tarvikkeet:
  • vesiväripaperia
  • värillistä paperia
  • peitevärit
  • liimaa
  • Onnea-tarra
  • liima/tarrapaperia.

Kastele vesiväripaperi märäksi ja tee siihen kuvioita muutamalla värillä märkää-märälle tekniikalla.

Kuivumisen jälkeen taita  paperi kortiksi ja liimaa sisään  yksivärinen hieman pienempi paperi. Kortin sisään lapset voivat piirtää isän kuvan ja kirjoitaa yksinkertaisen onnittelun. Liimaa kanteen  Onnea-tarra ja kuviolävistäjällä tehtyjä lumihiutaleita.

sisältä

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Hämähäkki



Tarvikkeet:
  • chenillepallo
  • askartelupunosta
  • lankaa
  • liimaa
  • paperi
  • kynä
  • valmissilmät
  • sakset

Piirrä mustalle paperille  hämähäkin verkko. Leikkaa askartelupunoksesta  neljä saman pituista pätkää, ja solmi ne langalla keskeltä yhteen jaloiksi. Liimaa  jalat paperille ja jalkojen päälle chenillepallo vartaloksi. Liimaa lopuksi  silmät.

torstai 25. lokakuuta 2012

Haamuja



Tarvikkeet:
  • laskeutuvaa kangasta
  • massapallo
  • grillivarrastikku
  • narua
  • liimaa
  • sakset
Leikkaa kankaasta reilun kokoinen neliö. Liimaa varrastikku massapallon reikään. Laita massapallo kankaan keskelle ja solmi kangas kiinni siten, että syntyy haamu. Piirrä silmät tussilla.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Syksyn lehti



Tarvikkeet:
  • prässättyjä lehtiä
  • kartonkia
  • sakset
  • liimaa
Piirrä lehden avulla kartongille hivenen suurempi lehden kuva, leikkaa irti. Liimaa prässätty lehti kartongille.

torstai 27. syyskuuta 2012

Syksyinen puu



Tarvikkeet:
  • paperia
  • peitevärit
  • sivellin
  • tussi

Meillä kun liimaaminen ja maalaaminen ovat tällä hetkellä kiinnostavia juttuja niin yhdistin nämä tähän askarteluun. Tarvikkeina käytimme vesiväripaperia ja väripaperia.

Laveeraa vesiväripaperin vedellä, jonka jälkeen maalattiin syksyn värejä märkää-märälle tekniikalla koko paperi täyteen. Piirrä valkoiselle paperille lapsen käden kuva ja laikkaa se puun rungoksi. Leikkaa kuivuneesta maalatusta paperista lehtiä, ja liimaa taustapaperille samoin kuin puun runko. Lopuksi lisätään yksityiskohdat tussilla.

Kuvassa olevan puun on maalaillut ja liimannut kohta kolmevuotias, jolle leikkasin lehdet ja rungon valmiiksi. Isommat lapset tekivät rungon kätensä jäljestä leikkasivat ne itse samoin kuin lehdetkin.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Pihlajanmarjoja




Tarvikkeet:
  • paperia
  • silkkipaperia
  • kynä
  • liimaa
  • sakset

Piirrä vihreälle paperille pihlajan lehtiä. Leikkaa lehdet irti ja liimaa ne paperille piirrettyihin lehtiruoteisiin. Revi tai leikkaa oranssista silkkipaperista palasia ja rypistä ne mytyiksi. Liimaa mytyt työhön marjatertuiksi.

pienimmät voivat repiä lehdet





keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Etana



Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • haaraniitti
  • valmissilmät
  • sakset
  • neula
  • kynä

Piirrä etanan osat kartongille. Leikkaa osat ja tee ympyröiden keskelle ja selkään reiät haaraniitille. Kokoa etana ja liimaa silmät. Piirrä halutessasi suu.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kivileppäkettu



Tarvikkeet:
  • kiviä
  • akryylimaalia
  • sivellin
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.

Etsi sopivan muotoisia ja kokoisia kiviä. Pese tai harjaa kivet puhtaiksi. Maalaa ensin kivet punaiseksi ja anna kuivua. Lisää yksityiskohdat mustalla.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Käpylehmä



Tarvikkeet:
  • kuusenkäpyjä
  • tikkuja
Etsi tarvikkeet, laita kävyn suomujen väliin tikut jaloiksi.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tapettihelmet




Tarvikkeet:
  • tapettia
  • liimaa
  • sukkapuikko tai grillitikku.


Leikkaa tapetista suikaleita, leveys toisesta päästä 2-2,5cm ja toisesta 1cm. Suikaleiden pituus määräytyy tapetin leveyden mukaan, eli n. 50-52cm. Laitetaan tippa liimaa suikaleen leveämpään päähän n. sentin päähän  ja kieritä suikale  suikkapuikon tai grillitikun ympärille rullaksi. Rulla kiristetään ja liimaa kapeampi pää kiinni. Ota valmis helmi pois tikun/ puikon päältä. Helmen koko määräytyy suikaleen pituuden ja leveyden mukaan.


kieritys





Äitienpäiväkortti III


Tarvikkeet:
  • vesiväripaperia
  • peite- tai vesivärit
  • sivellin
  • liimaa
  • kimalletta
  • kaksipuoleista teippiä


Maalaa kuva peiteväreillä märkää-märälle-tekniikalla n. 14x14cm vesiväripaperille. Laita liimaa paperin reunoihin  ja kasta ne kimalteeseen. Leikkaa vesiväripaperista myös kaksiosainen korttipohja n. 15x30cm, kuvan kuivuttua kiinnitä se kaksipuoleisella teipillä korttipohjan päälle. Laita kortin sisään halutessasi lapsen valokuva ja omakätiset onnittelut.

Äitienpäiväkortti II



Tarvikkeet:
  • korttipohja
  • paperi
  • silkkipaperi
  • sakset

Piirrä sinivuokot ja lehdet paperille ja leikkaa irti. Liimaa kukat korttiin. Kirjoita kortin sisälle onnittelut äidille ja halutessasi voit liimata kortin sisälle lapsen valokuvan.


Äitienpäiväkortti I



Tarvikkeet:
  • korttipohja
  • paperia
  • silkkipaperia
  • sakset
  • liimaa
Tänä vuonna teimme äidille monenlaisia kortteja. Pienimmät liimailivat äidille valkovuokkokortin hoitajan leikkaamista kukista ja lehdistä. Kukkien keskelle lapset rypistelivät ja liimasivat silkkipaperimyttyjä. Kortin sisälle laitettiin lapsen valokuva.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Koira



Tarvikkeet:
  • paperia
  • värikynät
  • sakset
  • liimaa
Väritä ensin paperiin sopivia täpliä ja leikkaa sitten paperista kaksi 11x11cm neliötä. Näistä neliöistä taitellaan vartalo ja pää, jotka lopuksi liimataan yhteen. Katso taitteluohje täältä.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Pääsiäistipu



Tarvikkeet:
  • keltaista lankaa
  • tukevaa kartonkia
  • askartelupunos
  • valmissilmät
  • liimaa
  • sakset
  • neula
Ensin tehdään kartongista sopivan kokoinen "tupsuntekolaite", jonka jälkeen tehdään tupsu. Tupsuun pujotetaan sidontalangan alle pätkä askartelupunosta , josta muotoillaan jalat. Leikataan nokka oranssista kartongista, ja liimataan nokka ja silmät paikoilleen. Sidontalanka voidaan leikata lyhyeksi, jolloin tipusta tulee "seisova" tai solmia sidontalanka lenkille, jolloin tipun voi ripustaa jonnekin.


Tarvittaessa tupsun teko-ohjeen voi käydä katsomassa vaikka täältä.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Koristetikku



Tarvikkeet:
  • kuiviollista paperia tai kartonkia
  • höyheniä
  • grillivarrastikku
  • liimaa
  • sakset
Leikkaa kartongista munanmuotoisia osia, yhteen tikkuun aika kaksi kappaletta. Katkaise varrastikut puoliksi. Levitä liimaa yhteen munanmuotoiseen osaan laita väliin pari höyhentä ja tikku. Laita toinen munan muotoinen osa, johon on levitetty liimaa, ensimmäisen päälle.

torstai 9. helmikuuta 2012

Perhonen ystävälle

 



Tarvikkeet:
  • puinen pyykkipoika
  • askartelupunos
  • erilaisia kartonkeja
  • maalia
  • liimaa
  • sivellin
  • valmissilmät
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.

Leikkaa kartongeista sydämiä, kolmea eri kokoa: 2 isoa korkeus n.5cm, 2 keskikokoista kork. n.4cm ja yksi pieni kork. n. 2cm. Maalaa pyykkipoika, pujota askartelupunos pyykkipojan jousen keskeltä ja taivuta ylös tuntosarviksi. Liimaa keskikokoiset sydämet isojen sydänten keskelle, ja liimaa näin saadut siivet pyykkipoikaan jousen kohdalle. Liimaa pienin sydän siipien keskelle. Liimaa lopuksi silmät. Halutessasi kirjoita siipiin tervehdys ystävälle.





maanantai 23. tammikuuta 2012

Tulppaaneja



Tarvikkeet:
  • paperia
  • maalia
  • ohutta vaahtomuovilevyä
  • paperilautanen tms.
  • geeliliidut
  • raaka peruna
  • terävä veitsi

Halkaise peruna ja muotoile siitä terävällä veitsellä tulppaani (tämä on hyvä jättää aikuisen tehtäväksi). Laita vaahtomuovilevy paperilautaselle ja siihen askartelumaalia tasainen, ohut kerros. Peruna painetaan ensin maaliin ja sitten paperille. Lopuksi piirretään varret ja lehdet.






Saattaisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...