torstai 12. joulukuuta 2013

Joulukello

  



Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • silkkipaperia
  • pistelyneula ja -alusta
  • sakset
  • liimaa
  • kynä
  • koristetarroja, rusetteja tms.
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.


Piirrä kello kartongille. Pistele kelloon aukko keskelle, ja liimaa aukon kohdalle silkkipaperi. Leikkaa kellon ulkoreuna saksilla viivaa pitkin. Koristele kello tarroilla tai ruseteilla.













torstai 5. joulukuuta 2013

Siniristilippu

  



Tarvikkeet:
  • paperia
  • kynä

Lippu toteutetaan yksinkertaisesti värittämällä sininen risti valkoiselle A4 kokoiselle paperille. Isommat lapset osaavat hienosti piirtää ristin lippuunsa, ja pienemmille voi piirtää ristin valmiiksi ja lapset värittävät sen.


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Magneetteja






Tarvikkeet:
  • eripaksuisia softis-levyjä
  • magneetti
  • liimaa
  • sakset


Piirrä ja leikkaa paksusta softiksesta isompi sydän ja ohuemmasta pienempi koristeeksi. Liimaa sydämet toisiinsa ja liimaa lopuksi taakse magneetti.


perjantai 15. marraskuuta 2013

Pöllö








Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • tussit
  • maalia


Piirrä ja leikkaa pöllön hahmo ja silmät kartongista. Liimaa osat sopivalle pohjalle. Piirrä yksityiskohdat: pöllön jalat, silmät, nokka... ja mitä nyt sitten haluaakin. Levitetä lopuksi maalia käsiin ja paina käden kuvat siiviksi.



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Maalattu lumiharja





Tarvikkeet:
  • puuvartinen lumiharja
  • maalarinteippiä
  • akryylivärejä
  • siveltimiä
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.


Suojaa pöytä ja teippaa harjoista harjaksien tyvet ja jääraappa, jotta niihin ei tarttuisi maalia. Maalaa harjan puuosat valitsemallasi pohja värillä. Anna kuivua ja koristele haluamallasi tavalla.



Isänpäiväkortti







Tarvikkeet:
  • vesiväripaperia korttipohjaksi
  • peitevärit
  • kartonkia
  • tussi
  • sakset
  • liimaa


Laveeraa  korttipohja peiteväreillä siniseksi. Piirrä ja leikkaa koho ja kala kartongista ja liimaa ne kortin sisälle. Piirrä yksityiskohdat tussilla.

Tässä kortissa kalalla on liikkuvat valmissilmät, ja kala on todella veikeän näköinen, ongelmaksi vain muodostuu se, ettei kortti enää mene kiinni.

Kuvallinen ohjee suun taitteluun löytyy TÄÄLTÄ


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Helppo kärpässieni

  



Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • silkkipaperia
  • liimaa
  • sakset


Piirrä kartongille  sienen osat yksi jalkakappale valkoisesta kartongista ja kaksi hattukappaletta punaisesta kartongista. leikkaa kappaleet ja tee pienistä silkkipaperinpaloista rypistämällä lakkeihin pilkut. Liimaa pilkut lakkikappaleisiin ja liimaa lopuksi jalkakappale kahden lakkikappaleen väliin.

perjantai 30. elokuuta 2013

Omenapainantaa





Tarvikkeet:
  • maalia
  • paperia
  • omenoita (tai jotain muita hedelmiä, kasviksia tai juureksia)
  • ohutta superlonilevyä
  • kertakäyttölautasia
  • terävä veitsi


Leikkaa omenat kahtia. Laita maalia  lautaselle ja superlonilevy laitetaan maalin päälle. Painele kunnes maalia on tasaisesti superlonlevyssä. Paina ensin omenanpuolikas superlonlevyyn ja sitten paperille.


perjantai 23. elokuuta 2013

Robotit





Tarvikkeet:
  • puupalikoita
  • maalia
  • siveltimiä
  • nauloja
  • vasara


Maalaa puunpalat haluamallasi värillä ja anna kuivua. Naulaa nauloja robottien jaloiksi, silmiksi, antenneiksi ja ties miksi.


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Juhannuskoivu





Tarvikkeet:
  • vessapaperirullan hylsy
  • vesiväripaperia
  • kartonkia
  • silkkipaperia
  • liimaa
  • sakset


Leikkaa valkoisesta vesiväripaperista hylsyn ympäri ulottuva suikale ja piirrä siihen mustalla tussilla viivoja ja liimaa hylsyn ympärille. Hylsyn voi myös maalata, jos siinä ei ole kirjoituksia.

Rungon kuivuessa leikkaa vihreästä kartongista koivun lehvästön. Liimaa silkkipaperi myttyjä lehdiksi. Leikataan lopuksi hylsyn yläreunaan  kaksi lovea, joihin lehvästä pujotetaan.


Vinkki: Tästä mallista saa helpon syysaskartelun, kun liimaa puun lehvästöön punaisia silkkipaperimyttyjä tai pieniä helmiä omenoiksi.



lauantai 25. toukokuuta 2013

Perhonen





Tarvikkeet:
  • kartonkia tai paksua paperia
  • maalia
  • sivellin
  • sakset

Piirrä kartongille iso perhonen ja leikkaa se. Maalaa siivet.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Pellepuku





Tarvikkeet:
  • iso T-paita
  • maalia miel. kangasväriä
  • kontaktimuovia
  • huopakangasta
  • chenillepalloja
  • lankaa
  • neula


Tee aluksi kontaktimuovista tehtyjen sablonit: piirrä kontaktimuovin taakse isoja ympyröitä, ja leikkaa keskusta pois, jätä riittävästi reunusta. Paina T-paitoihin sablonia avulla isoja paitaan ympyröitä. Maalin kuivuttua leikkaa  huopakankaasta kolmioita, ja ompele ne pääntien reunaa. Ompele  lopuksi kolmioiden vapaaseen kärkeen chenillepallot.

  

Isommat 5-6 -vuotiaat selviytyivät paidan teosta vain pienellä avustuksella, mutta pienimpien 3-3½ -vuotiaiden paitoihin tein kaulukset.


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kukkia äidille





Tarvikkeet:
  • munakotelo
  • maalia
  • liimaa
  • kartonkia
  • väripaperia
  • lankaa
  • onnittelutarroja
  • sakset
  • paperileikkuri
  • tulitikkuja

  
Maalasimme kennon sisäosa sinisellä ja ruskealla. Maalin kuivuessa leikkaa paperileikkurilla paperista kapeita, n. 1cm leveitä kaistaleita. Pyörittele sukkapuikon avulla väripaperista koristeeksi filigraanikukkia. Leikattiin sisälle aurinko ja tulppaaneja. Kuivumisen ajaksi kukat tuettiin tikkujen avulla. Lisää lopuksi  onnittelut ja lanka joka pitää kannen sopivasti auki.


sisältä


Äitienpäiväkortti





Tarvikkeet:

  • 2os-korttipohja, vihreä ja punainen 
  • kartonkia kukkiin
  • kukkatarroja kanteen
  • onnittelutarra
  • kimalleliimaa
  • sakset
  • liimaa
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.



Leikkaa vihreä korttipohja vähän punaista pienemmäksi. Sulje vihreä korttipohja ja leikkaa kohtisuoraan taitoksesta kolme kukan vartta. Taivuta varret kortin sisäpuolelle, ja leikkaa ja liimaa kukat ja lehdet varsiin. Pursota halutessasi kukkiin keskusta kimalleliimalla. Liimaa vihreä korttipohja punaisen sisälle. Koristele kansi tarroin ja liimaa onnittelutarrat.

kansi

sisältä

Helppo äitienpäiväkortti






Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • silkkipaperia
  • liimaa
  • sakset
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.

Piirrä kartongin taitteelle iso kukka, siten että kaksi terälehdistä jää taitteelle. Leikkaa kukka viivaa pitkin. Revi tai leikkaa n.10x10cm palasia silkkipaperista ja rypistele. Liimaa silkkipaperimytyt kortin päälle. Kirjoita viesti kortin sisälle.

Hyvä askartelu ihan pienimmille lapsille, kun aikuinen leikkaa pohjan.


kortti sisältä

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuhattu





Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • silkkipaperia tai haluamiasi koristeita
  • sakset
  • liimaa
  • nitoja
  • niittejä


Piirrä hattu kartongille. Leikkaa irti ja koristele esim. silkkipaperi mytyillä. Käännä hattu muotoonsa ja nido sauman kohdata.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kruunu




Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • niittejä
  • nitoja
  • liimaa
  • kimalleliimaa
  • (teippiä)
  • kuvioleikkuri tai valmiita koristeita


Piirrä kartongille n. 10cm leveän nauhan ja sen toiseen reunaan sahalaita kuvio. Leikkaa kruunun yläreunan  ja nido  kruunu muotoonsa. (Voit laittaa kruunun sisäpuolelle niittien päälle teippiä, niin niittien päät eivät jää kiinni hiuksiin.) Lopuksi koristele kruunu: leikkaa leikkurilla (esim. BigShot) kukkia tms. me pursotimme vielä kukan keskelle vähän kimalleliimaa luksukseksi.





torstai 28. maaliskuuta 2013

Pieni pääsiäismuna





Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • kuulto- tai silkkipaperia
  • pistelyneula ja -alusta
  • sakset
  • liimaa
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.


Piirrä kartongille n.10cm korkea pääsiäismuna, ja sen sisään haluamasi kuvio. Pistele kuvion ääriviivoja pitkin. Liimaa kuultopaperi työn taakse aukon kohdalle. Leikkaa työ ääriviivoja pitkin.

  


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Rairuohokipot

  



Tarvikkeet:
  • viilipurkki tms.
  • aaltopahvia tai kartonkia
  • tapettia tai silkkipaperia
  • liimaa
  • teippiä.
  • sakset
  • (paperileikkuri)


Leikkaa leikkurilla purkin ympäri ylettyvä ja hivenen purkkia matalampi suikale joko aaltopahvista tai kartongista.

Isommille lapsille voi  suikaleet teipata jo tässä vaiheessa renkaiksi ja  pudottaa purkin renkaan keskelle. Piirrä ja leikkaa tapetista pääsiäismunia koristeeksi.

Pienemmät voivat leikata tai repiä silkkipaperista paloja ja rypistellä ne palloiksi. Silkkipaperipallot liimataan pahvisuikaleisiin ja lopuksi suikaleet teipataan renkaiksi ja purkki sisälle.





Pääsiäisaskartelua

  



Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • silkkipaperia
  • pistelyneula ja -alusta
  • liimaa
  • sakset
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.

Piirrä kartongille iso n. 25cm korkea pääsiäismuna. Piirrä munan sisälle kuvioita, kuvassa yksinkertainen ristikkokuvio. Pistele kuviot irti ja liimaa silkkipaperia työn taakse. Leikkaa ääriviivoja myöten.



perjantai 22. helmikuuta 2013

Puolipilvistä





Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • pumpulia
  • liimaa
  • sakset
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.


Leikkaa valkoisesta kartongista pilvi ja keltaisesta aurinko. Liimaa aurinko pilkottamaan pilven reunalta. Liimaa pumpulia pilveen.

Tämä sopii pienemmällekin askartelijalle, jos aikuinen leikkaa osat valmiiksi.


tiistai 12. helmikuuta 2013

Huovutettu sydän ystävälle

  



Tarvikkeet:
  • punaista huovutusvillaa
  • styrokssydän
  • 15-20den naisten sukkahousut tai polvisukat
  • saippuaa, esim. mäntysuopa, marseille
  • lämmintä vettä
  • ämpäri tai vati
  • (hyvät hermot)
  • lisää vettä, kylmää ja lämmintä


Kiedo huovutusvillaa reilusti styrokssydämen ympärille. Laita huopasydän sukan sisään ja solmi tiukasti kiinni.

Seuraava vaihe kannattaa tehdä esim. pesuhuoneessa. Laita lämmintä vettä ämpäriin tai vatiin.  Varsinainen huovutustyö tehdään kastelemalla työ lämpimään veteen ja lisäämällä pintaan saippuaa. Sydäntä hangataan käsien välissä kunnes villa huopaantuu sen ympärille. Välillä lisätään lämmintä vettä ja tarvittaessa saippuaa.

Kun työ tuntuu kiinteältä (yleensä sukkahousun palakin on jo tässä vaiheessa aika tiukassa kiinni huovassa), saippua huuhdotaan pois ja sukkahousu poistetaan sydämen ympäriltä varovasti. Lopuksi vielä lisätään vähän saippuaa ja lämmintä vettä ja hangataan vielä hivenen, jotta työ ei jää kovin "karvaiseksi". Lopuksi saippua huuhdotaan kokonaan pois viileällä vedellä ja työ laitetaan kuivumaan.


Helppo ystävänpäiväkortti




Tarvikkeet:
  • tukevaa paperia tai kartonkia
  • koristekiviä
  • sydänkoristeita
  • tussi
  • sakset
  • liimaa
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.

Leikkaa tukevasta paperista 2-osainen korttipohja, leikkaa punaisesta kartongista tai paperista kortin sisälle sopiva sydän. Koristele kortin kansi aiheeseen sopivilla koristeilla. Kirjoita tussilla viesti ystävälle.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Lumimaisema



Tarvikkeet:
  • valkoinen vahaliitu tai kynttilänpätkä
  • vesiväripaperia
  • maalarinteippiä
  • peitevärit
  • sivellin
  • pöydän suojaksi paperia, askartelualustat tms.

Kiinnitä paperi maalarinteipillä kiinni alustaan. (Jos haluat työlle kehykset, teippaa kaikista reunoista.) Piirrä luminen maisema valkoisella liidulla. Maalaa lopuksi koko paperin yli sinisellä peitevärillä. Anna työn kuivua ja irrota varovasti alustasta.

Lumihiutaleita hamahelmistä




Tarvikkeet:
  • Hama-midihelmiä
  • helmialustoja
  • leivinpaperia
  • silitysrauta

Asettele Hama-helmet haluamallesi alustalle siten että ne muodostavat lumikiteitä. Laita helmien päälle pala leivinpaperia ja silitä varovasti, kunnes helmet sulavat jonkin verran ja tarttuvat toisiinsa. irrota työ varovasti ja silitä paperin läpi myös toiselta puolen, jotta työstä tulee kestävämpi.

Saattaisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...