tiistai 8. joulukuuta 2015

Vekitetty kuusi




Tarvikkeet:
  • kartonkia 20cmx60cm
  • liimaa
  • vahvaa lankaa
  • neula
  • nitoja ja niittejä
  • askartelupunosta
Taittele kartoki n. sentinleveiksi vekeiksi  aloittaen lyhyemmältä sivulta. Pistä lanka neulalla vekkien läpi n. 3cm yläreunasta. Liimaa kaitale renkaaksi, niin että vekitys jatkuu. Kiristä lanka ja solmi tiukasti rusetille. Työnnä askartelupunokset yläpäästä vekin pohjalle langan taakse ja kiedo kuusen ympäri. Nido punos alareunaan kiinni ja taita punoksen pää siten ettei se karkaa niitin alta. Taittele punoksesta latvatähti ja työnnä se kuusen latvassa olevaan reikään.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri



Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • sakset
  • kyniä
  • liimaa
  • askartelualusta pöydänsuojaksi
Piirrä kartongille tonttulakki, kasvot ja parta. Leikkaa osat irti ja liimaa yhteen. Piirrä nenä, suu ja silmät. Piirrä parrankohtaan ympyröitä ja numeroi ne. Liimaa joka päivä pumpulia numeroituihin ympytöihin, kunnes Pukille kasvaa parta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Päällystetyt henkarit



Tarvikkeet:
  • puisia henkareita
  • hiekkapaperia
  • liimaa esim. EriKeeper
  • vettä
  • sanomalehteä
  • sivellin
  • lakkaa
  • astia liima-vesiseokselle esim. viilipurkki
  • askartelualusta tai sanomalehteä pöydän suojaksi
Hio henkarit ja poista hiontapöly. Tee liima-vesiseos sekoittamalla suunnilleen suhteessa 1:1,5. Revi sanomalehdestä noin 3 cm x 3 cm paloja. Levitä henkariin liima-vesiseosta ja liimaa sanomalehden paloja henkari täyteen, sivele liima-vesiseosta myös palojen päälle. Anna kuivua ja lopuksi lakkaa pinta .

Isänpäiväkortti



Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • vesiväripaperia
  • sivellin
  • vesikuppi
  • peite- tai vesivärit
  • sakset
  • piirustuspaperia
  • tussi 
  • viivain
  • maalarinteippiä
  • kaksipuolista teippiä
  • askartelualusta tai sanomalehteä pöydän suojaksi
Leikkaa vesiväripaperi A5-kokoiseksi. Teippaa paperi ympäriinsä askartelualustaan maalarinteipillä ja laveeraa paperi siniseksi. Irroita maalarinteipit varovasti. Piirrä kartongille laivan runko (koko n. 11cm x 3,5cm) ja leikkaa irti. Liimaa laivan runko kuivuneelle vesiväripaperille. Leikkaa piirustuspaperista purje (koko 13cm x 6,5cm) ja taita yläkulmat alareunan keskelle, jotta muodostuu kolmion mallinen purje. Liimaa purje laivan rungon yläpuolelle. Avaa purje ja piirrä masto keskelle purjetta.  Leikkaa kartongista hivenen A5-kokoa isompi pala taustaksi.  Teippaa tausta paikoilleen. Kirjoita lopuksi purjeen sisälle viesti isälle.


Isänpäiväkortti




Tarvkkeet:
  • kartonkia tai vamis korttipohja
  • maalia, sormiväriä, valmisväriä tms.
  • sivellin
  • tussi
  • askartelualusta tai sanomalehteä pöydän suojaksi
Maalaa lapsen kämmenet ja sormet maalilla. Paina kädenjäljet kortin sisäpuolelle. Kirjoita korttii sopiva viesti isälle.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Helppo kurpitsalyhty



Tarvikkeet:
  • maitopurkki
  • sakset
  • maalia
  • sivellin
  • nitoja ja niittejä
  • askartelualusta tai sanomalehteä pöydän suojaksi
Leikkaa maitopurkista kori, siten että jätät soiron sankaa varten yhden sivun keskelle. Tee purkin yhdelle sivulle reiät silmiksi ja suuksi. Maalaa purkki oranssiksi, tarpeen tullen maalaa useampaan kertaan. Maalin kuivuttua nido sankasoiro purkin vastakkaiseen reunaan. Lyhdyddä voi polttaa led-tuikkua.

torstai 29. lokakuuta 2015

Lepakkopurkki



Tarvikkeet:
  • tyhjä 1l maitopurkki
  • sakset
  • liimaa
  • mustaa ja valkoista kartonkia
  • liikkuvat silmät

Leikkaa maitopurkista n. 7cm korkea. (Lapsen on helpompi leikata maitopurkkia, kun ensin leikkaa kulmat auki haluttuu korkeuteen asti.)  Leikkaa mustasta kartongista n. 7x30cm kaitale ja päälystä purkki. Piirrä mustalle kartongille siivet ja valkoiselle soikeat silmät. Liimaa siivet purkin sivuille ja silmät purkin yhdelle sivulle. Viimeistele liikkuvilla silmillä.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Laminoidut syksyn lehdet



Tarvikkeet:
  • syksyisiä lehtiä
  • sanomalehti
  • painava kirja tms.
  • sakset
  • laminointikalvo ja -kone
Laita lehdet sanomalehden väliin ja painon alle pariksi päiväksi. Leikkaa paksut lehtiruodit pois ja laita lehdet laminointikalvon väliin. Laminoi ja ripusta koristeeksi ikkunaan.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Siili



Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • tussi
  • marjoja, sammalta, multaa, lehtiä jne.

Piirrä kartongille siilin sivuprofiili. Anna lasten kokeilla millä luonnosta löytyvällä siilin voi värittää.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Helppo toukka-askartelu



Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • kynä
  • sakset
  • liimaa
  • askartelupunosta
  • pistelyneula ja -alusta tai neula
  • pöydän suojaksi askartelualusta tai sanomalehteä

Piirrä kartongille ympyröitä. Leikkaa ympyrät irti.  Tee yhteen ympyröistä kaksi reikää lähelle reunaa noin parin sentin välillä. Pujota askartelupunos reijistä sarviksi. Piirrä silmät, nenä ja suu. Liimaa ympyrät haluamallasi tavalla toukaksi.

torstai 20. elokuuta 2015

Voikukkia



Tarvikkeet:
  • maalia (pulloväri)
  • haarukka
  • paperia
  • kynä
Kaada vähän maalia erilliselle paperille. Kasta haarukka maaliin ja tee sillä työhön kukkia. Maalin kuivuttua piirrä varret ja lehdet.


torstai 21. toukokuuta 2015

Säästöpankki



Tarvikkeet:
  • maitotölkki
  • sakset
  • akryylimaalia ja astia
  • pistelyneula ja -alusta
  • sivellin
  • pöydän suojaksi askartelualusta tai sanomalehteä
  • tarroja
Leikkaa maitotölkistä rasia ohjeen mukaan. Maalaa akryyli malilla ja anna kuivua. Piirrä kanteen sopivan kokoinen suorakaiteen mallinen aukko ja pistele viivaa pitkin. Koristele tarroilla.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäiväkortti



Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • sakset
  • askartelumaalia
  • marmorikuulia
  • laatikko, esim. jäätelö- tai margariinirasia
  • kaksipuolista teippiä
  • tussi
  • (kangaskukkia)
Piirrä sydän kartongille. Aseta sydän laatikon pohjalle ja kuvioi se kuulamaalaustekniikalla. Anna kuivua ja kiinnitä sydän kartongista tehtyyn korttipohjaan. Koristele halutessasi esim. kangaskukilla ja kirjoita onnittelut tussilla.

Meillä pienin piirsi kortin sisälle ja isompien kortteihin teipattiin valokuvaajalta tulleet äitienpäiväkuvat. Isommat lapset halusivat myös koristella korttinsa kangaskukilla.




Tiskirätti





Tarvikkeet:
  • valkoinen tiskirätti
  • kangasvariä; punainen, valkoinen, vihreä
  • varsiselleri
  • peruna
  • terävä veitsi
  • tukevia kumilenkkejä
  • (kertakäyttö)lautasia
  • sekoitustikkuja
  • silitysrauta, -lauta ja -liina
Leikkaa varsiselleri puoliksi ja kiinnitä nipuksi kumilenkeillä. Halkaise peruna ja kaiverra lehtileimasin perunan leikattuun pintaan. Sekoita vaaleanpunainen väri. Paina sellerinipulla punaisia ja vaaleapunaisia ruusuja ja perunaleimasimella vihreitä lehtiä. Anna värin kuivua ja kiinnitä väri silittämällä liinan läpi.

Lahjalaatikko


Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • kaksipuoleista teippiä
  • tussit
  • teippiä
  • sakset tai paperileikkuri
  • nuutausterä leikkuriin tai taittoluu ja -alusta tai tai esim. viivotin ja sukkapuikko
Piirrä kaavan mukainen laatikon aihio. Tee taitokohdat nuuttausterällä. Teippaa kaksipuoleisella teipillä aihio toisesta päästä avoimeksi laatikoksi. Anna lapsen piirtää laatikkoon haluamansa kuvia. Täytä laatikko ja teippaa toinen pää kiinni tavallisella teipillä

Tässä laatikossa mitat ovat leveys 18cm, pituus 20,5cm ja korkeus 1,5cm, ja sen sisälle mahtuivat tiskirätti ja äitienpäiväkortti, jossa oli koristeena kangaskukka.


lauantai 9. toukokuuta 2015

Painanta kasvileimasimella

perunasta tehty tulppaanileimasin



Tarvikkeet:
  • kasveja, joita voi käyttää leimasimena tai niistä voi tehdä leimasimia
  • alusta, esim. aukileikattu maito tai mehupurkki, kertakäyttölautanen
  • ohutta superlonlevyä
  • maalia, esim. askartelumaalia paperille, kangasväriä kankaalle
  • paperia, kangasta tms. johon painetaan
  • mahdollisesti tarvittavia välineitä. esim. terävä veitsi, kumilenkkejä jne.
  • askartelualusta tai paperia pöydän suojaksi

Valmistele ensi kasvit, jotta niitä voi käyttää leimasimena. Kaada maalia alustalle, sekoita tarvittaessa sävyt sopiviksi ja laita ohut superlon maalin päälle. Painele superlonia maaliin, kunnes maali tulee tasaisesti superlonin läpi.

Kasta kasvileimasin maaliin ja paina tasaisesti esim. kankaalle tai paperille. Nosta leimasin suoraan ylöspäin leimauksen jälkeen. Anna kuivua ja jatkokäsittele  maalin ohjeen mukaan.

leimasimena halkaistu omena
leimasimena katkaistu varsiselleri ja perunasta tehty lehtileimasin

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Sammakkopanta




Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • liimaa
  • kaksipuoleista teippiä tai nitoja ja niittejä
  • sakset
  • askartelualusta tai lehti pöydän suojaksi

Leikkaa kartongista kaksi (vihreä ja musta) ovaalia, joista toinen on hieman isompi kuin toinen. Leikkaa myös kaksi (valkoinen ja musta) ympyrää, joista mustan halkaisija on noin puolet valkoisen halkaisijasta. Leikkaa vihreästä kartongista noin neljä senttiä leveä kaitale, joka ylettyy lapsen pään ympäri.

Liimaa silmät: ensin vihreä ovaali mustan keskelle, sitten valkoinen ja lopuksi musta ympyrä. Liimaa silmät kaitaleen keskikohdalle ja teippaa tai nido kaitale sopivankokoiseksi pannaksi.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kissa



Tarvikkeet:
  • wc tai talouspaperirullan hylsy
  • askartelupunosta
  • helmi
  • valmissilmät
  • maalia
  • liimaa
  • sivellin
  • askartelualusta tai paperia pöydän suojaksi

Suojaa pöytä. Maalaa hylsy mustaksi ja jätä kuivumaan. Taita hylsyn yläreunat hylsyn sisään niin, että syntyy korvat. Leikkaa askartelupunoksesta häntä ja viikset. Halkaise helmi ja liimaa viikset kiinni halkaistuun helmeen. Liimaa helmenpuolikas askartelupunoksineen nenäksi ja viiksiksi. Liimaa silmät paikoilleen. Leikkaa hylsyn alareunaan pieni halkeama. Leikkaa askartelupunoksesta häntä ja taivuta sen toinen pää koukulle. Pujota koukku leikkattuun halkeamaan kissa hännäksi.


häntä

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Pääsiäisasetelma


Tarvikkeet:
  • tyhjiä kananmunan kuoria
  • pieni kananmunakenno
  • multaa
  • siemeniä, rairuoho, krassi, ohra tms.
  • parafiiniä tai kynttilän pätkiä
  • sydänlankaa (tuikkulanka, jossa paino)
  • kattila
  • peltipurkki
  • kynttiläväriä, keltainen
  • cocktailtikku
  • paperia
  • lankaa
  • liimaa
  • kuviopaperia tai -kartonkia
  • pääsiäiskoristeita, esim. tipuja

Ohje yhdelle asetelmalle:

Vala aluksi kynttilä: Laita parafiini peltipurkkiin ja laita purkki kattilaan kuumaan vesihauteeseen. Lisää kynttiläväri sulaneeseen parafiiniin. Kasta tuikkusydämen pohja parafiiniin ja laita sydän kuoren keskelle. Täytä kuori parafiinillä ja tue sydänlanka tikulla keskelle. Jätä kynttilä kovettumaan.

Leikkaa kuviopaperista tai -kartongista kennon kanteen sopiva palanen ja liimaa se kannen sisäpuolelle.

Tee langasta ja paperista viirinauha, jätä lanka pitkäksi toisesta päästä. Kiinnitä viirinauha kennon kanteen neulan avulla. Tee langan pitkästä päästä tuki alas, niin että kennon kansi pysyy auki.

Liimaa koristeita, tässä tipu, kannen alareunaan.

Ruohomunat: Täytä kananmunan kuoria mullalla ja ripottele niihin siemeniä.

Kokoa asetelma: Laita haluamasi määrä kynttilöitä ja ruohomunia koristeltuun kennoon, lisäksi voit laittaa osaan kennon koloja esim. pääsiäisrakeita tai haluamiasi koristeita.


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Äkäinen tipupurkki rairuoholle



Tarvikkeet:
  • pieni lastenruokapurkki
  • akryylimaalia
  • sivellin
  • liimaa
  • valmissilmät
  • kartonkia
Maalaa purkki maalilla. Anna kuivua. Leikkaa nokka kartongista ja liimaa se ja silmät paikoilleen.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kotkottava kana



Tarvikkeet:
  • kartonkia, valkoinen ja punainen
  • liimaa
  • sakset
  • tussi
  • nitoja ja niittejä
  • vahvaa lankaa
  • neula
  • 2 helmeä
  • kertakäyttömuki tai jogurttipurkki
Piirrä kartongille kaksi kanaa ja siipeä sekä heltat. Leikkaa osat irti. Liimaa heltat kanaan ja liimaa kanat päällekkäin pään ja pyrstön kohdalta. Liimaa siivet paikoilleen ja piirrä silmät. Pujota lanka neulan avulla muovimukin pohjasta läpi ja laita helmet molempiin päihin.  Nido muki kanan sisälle alassuin.



keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Pulleat villapunatulkut



Tarvikkeet:
  • villalankaa, punainen, musta ja harmaa
  • liimaa
  • sakset
  • pahvia
  • auringonkukansiemen
Kieputa pahvin ympäri
Tee pahvista 20cm korkea malline, jonka ympärille lanka kiedotaan. Kiedo punaisella langalla n.40 kierrosta, mustalla n. 20 kierrosta ja harmaalla n. 25 kierrosta. Leikkaa langat pahvin päistä auki, niin että saat 20cm pitkiä langanpätkiä.
80 punaista, 40mustaa ja 50harmaata
Laita mustat langat punaisten päälle ja solmi keskeltä nipuksi.

Solmi keskeltä nipuksi
Käännä kaikki mustat langat solmimiskohdan kohdalta samaan suuntaan ja solmi n. 6-7cm päästä jälleen nipuksi.

Käännä kaikki mustat langat


Solmi jälleen nipuksi


Laita harmaat langat poikittain ensimmäisen solmimiskohdan alle ja taita kaikki punaiset langat harmaiden ympäri. Solmi solmi jälleen yhteen pyrstöksi.
Laita harmaat keskikohdan alle poikittain


Käännä punaiset langat ja solmi pyrstö
Käännä harmaat langat ristiin linnun selän päälle ja solmi jälleen. Tee solmimislangasta ripustuslanka.
Solmi harmaat langat siiviksi
Liimaa lopuksi linnulle auringonkukansiemen nokaksi.


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lumiukko


Tarvikkeet:
  • paperia, musta ja valkoinen
  • tussit
  • liimaa
  • vettä ja vesiastia
  • sivellin
  • ympyrämallineita
  • kuivapastelliliitu, valkoinen
  • koristeita (tähdet) 
Tee lumiukon osat märkärepimällä. Tee tausta piirtämällä mustalle paperille hankia kuivapastelliliidulla. Liimaa lumiukko paikoilleen, piirrä yksityiskohdat tusseilla. Liimaa koriteet paikolleen.

Vinkki: Lumiukon taustalle voi tehdä tähtien sijaan vaikkapa revontulia. Revontulet onnistuvat myös kuivapastelleilla. 

Märkärepiminen



Tarvikkeet:
  • paperia
  • vettä
  • sivellin
  • pahvinen malline tai kynä
Tee ensin malline, tässä ympyrä, joka on leikattu pakkauspahvista. Jos et halua käyttää mallinetta voi kuvion piirtää kynällä paperille. Piirrä sitten kuvion reunat vedellä, siten, että paperi alkaa vettyä. Irrota kuvio varovasti repimällä




tiistai 3. maaliskuuta 2015

Ruokinta-automaatti linnulle



Tarvikkeet:
  • tyhjä maitopurkki
  • 2 keppiä (grillitikkua)
  • nitoja ja niittejä
  • narua
  • ulkolintujen ruokintaan tarkoitettuja siemeniä tai pähkinöitä
  • sakset
  • iso parsinneula

Leikkaa saksilla kulmiin vaakaleikkaukset noin pari senttiä alareunasta ylöspäin ja noin neljännes purkin leveydestä. Tee parsinneulalla reiät purkin alaosaan molemmin puolin ja tee toiset reiät purkin yläosaan noin viiden sentin päähän yläreunasta (kts. kuva). Työnnä tikut purkin läpi orsiksi. Täytä purkki ulkoruokintaan soveltuvalla siemenseoksella tai pähkinöillä ylempään orteen asti. Tee narusta ripustuslenkki solmimalla n. puolimetrinen naru lenkiksi ja pujottamalla se purkin sisällä ylemmän orren ympäri. Sulje purkki nitomalla, muista jättää naru tölkin ulkopuolelle.

Avaa kulmat taivuttamalla kulmia purkin sisään (alin kuva) ja ripusta purkki ulos puuhun.

Kuvassa näkyvien lintujen ohje löytyy täältä.


vaakaleikkaukset

leikkaukset taitettuna auki

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Lumiukkosoppa toisella tapaa



Tarvikkeet:
  • jäätelötikku
  • tusseja
  • valkoista askartelumaalia
  • mustaa kartonkia
  • nauhaa
  • foliovuoka
  • tukeva, suljettava pikkupussi esim. Minigrip
  • suklaata
  • Mariannekarkki
  • pieniä vaahtokarkkeja
Leikkaa kartongista hattu. Maalaa  tikkuun kasvojen kohta, ja maalin kuivuttua liimaa lakki tikun päähän ja nauhasta kaulahuivi. Liiman kuivuttua piirrä kasvot ja napit.

Sulata suklaa tukevassa pussissa vesihauteessa. Leikkaa pussin kulma auki ja pursota suklaa hivenen levitettyyn foliovuokaa. Laita hetkeksi kylmään. Paina hivenen kovettuneeseen suklaaseen minttu- ja vaahtokarkit. Paina lopuksi tikkulumiukko suklaaseen seisomaan. Laita hetkeksi kovettumaan esim. pakastimeen.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ystävänpäiväkortti



Tarvikkeet:
  • kartonkia tai korttipohjia
  • sakset
  • lankaa
  • neula
  • kynä
  • pistelyalusta (ja -neula)
  • teippiä, kaksipuolesta ja tavallista

Piirrä korttipohjan kokoiselle kartongille sydän. Pistele sydämen kehälle reikiä n. ½cm välein. Ompele lanka haluamallasi tavalla. Tässä on ensin ommeltu kerran kehän ympäri sitten aina etupuolella harpaten ja takapuolella seuraavalle riville siirtyen. Teippaa langan päät hyvin kartongin taakse. Teippaa kaksipuoleisella teipillä kortin alle hivenen suurempi kartonki. Kirjoita korttiin tervehdys saajalle.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Sydämellisiä nalleja



Tarvikkeet:
  • kartonkia eriväreissä
  • sakset
  • liimaa
  • valmissilmät
Nämä nallet on piirretty Fiskars ShapeCutterin sabloonin avulla, mutta malliksi voi ottaa minkä tahansa sopivan nallen. Piirretään nalle ja nallelle yksityiskohtia ja vaatteet. Liimataan osat ja valmissilmät paikoilleen. Leikataan punaisesta kartongista sydän, johon kirjoitetaan lapsen nimi. Liimataan sydän nallen tassuun.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Jäniksiä


Tarvikkeet:
  • kartonkia
  • sakset
  • kynä
  • liimaa
  • pumpulia
  • (neula ja lankaa)
Piirrä pupu kartongille ja leikkaa irti. Piirrä suu, silmät ja nenä. Liimaa pumpulipallo hännäksi. Pujota halutessasi ripustuslanka.


Saattaisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...